

Viimeiset sanat ja sitten lähdeluettelon pariin. Tässä kiteytetään hieman sitä, mitä aiemmissa luvuissa käsiteltiin ja luonnollisesti esitetään lähteet. Tuon lisäksi viittaan niitä lähteitä, joista tämän gradun tekeminen on saanut inspiraatiota.
Gradua tehdessä katsoin samalla koko Olipa kerran -sarjan, Metsolat tv-sarjan, kaikki Speden elokuvat ja useita muita inspiroivia sarjoja ja elokuvia. Myös luettujen sarjakuvien määrä on ollut valtava. Esikuvat tieteellisen tekstin visualisoinnista tulevatkin aivan muualta kuin tieteellisestä maailmasta.
Alla on teoksestani nähtävillä sisällysluettelo, johdanto, lopuksi -osio ja lähdeluettelo.
|
|
Ruutujen kaupalla - kovissa kansissaSarjakuvitettu tieteellinen tutkielma on kohta saatavilla kovakantisena kirjana. Kustannus HD:n kustantamassa teoksessa on sivuja 136 ja hinta tekijältä tilattuna on 23e (sis. toimistuskulut kotimaassa). |